Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Ajatuksia musiikista ja laulamisesta

Julkaistu 07.02.2018

”Miltäköhön sun ääni kuulostais jonkun ammattilaisen mielestä?” ”Sä voisit mennä johonkin kuoroon laulamaan.” kertaan sanoja, joita minulle on lausuttu vuosia aikaisemmin. Ajassa, jossa musiikki oli elämässäni sijoitettu juhlahetkiin; silloin kun pääsee paikkaan, missä on piano tai on itsellä aikaa. Vuodet kuluivat näin ja lopulta koitti se hetki, kun minulla oli asunto, johon saatoin hankkia oman pianon. Nyt voisin itse päättää, milloin tuo juhlahetken aika olisi.

Taakse jäänyttä elämää olivat kerrostaloyksiöiden hauraat seinät, joiden lävitse saattoi toisinaan kuulla jopa naapurin herätyskellonkin. Ei toivoakaan laulamisesta. Enkä minä sitä paitsi edes ollut hyvä laulamaan. Ne on ne toiset, jotka ovat lahjakkaita ja osaavat- olin uskotellut itselleni. Hyvässä muistissa on ala-asteen neljännen luokan ainoaksi jäänyt laulukoe, jota varten opettaja ohjasi oppilaat yksittäin porraskäytävään- pois luokkatilasta. Sain siitä kahdeksan. Muistan vieläkin, miten jännitin ääneni kaikumista vanhan kivikoulun porraskäytävässä, enkä halunnut laulaa yhtään väärin.
Lapsuus kului, vartuin, aikuistuin, muutin pois kotoa, tein paljon töitä, opiskelin. Joskus toisinaan minuun iski voimakas halu laulaa ja oppia laulamaan kappaleita, joita mieleeni oli jäänyt soimaan radiosta tai muualta. Lainasin kirjastosta musiikkia ja lauloin yksin kotona ja toivoin, ettei naapurit valittaneet. Joskus rohkenin laulamaan laivalla karaokea. Olin mielissäni, kun esityksiäni kehuttiin. Musiikki ei kuitenkaan varsinaisesti kuulunut elämääni. Edellä mainitsemani hetket olivat harvoja poikkeuksia. Kunnes koitti elämässäni se hetki, että muutin Saloon ja nyt palataan tekstini alkuhetken tunnelmiin.


Olin soitellut pianoani ja lauleskellut vuoden verran yksinäni, kun ymmärsin, että juttu on ihan tyhmää yksinään. Tunsin sisälläni myös tarvetta kehittää itseäni muutenkin kuin vain aina opiskelemalla itseäni kiinnostavia asioita. Ennen kuin päätös syntyi- pohdin hetken niitä asioita, mitä kuorossa laulaminen voisi elämääni tuoda. Mielessäni oli sosiaaliset suhteet, musiikin tekeminen ja harjoittelu. Se olisi jotain ihan muuta, kuin muut harrastukseni ja mielenkiintoni kohteet. Kauan sitten sanotut sanat palasivat mieleeni: ”Mene johonkin kuoroon.” Tiesin täsmälleen, millaisesta musiikista pidin ja lähdin netistä etsimään tietoa salolaisista kuoroista. Googlee hakusanaksi valikoituivat ”kuoroja Salossa”. Kuorona Salon Viihdelaulajat oli minulle ensin vain pelkät nettisivut, jotka löysin syyskuun 18.päivä vuonna 2013 iltapäivällä. Sivuilla mainittiin kuoron ohjelmistosta ja yhteystiedoista. Syyskuun 18. päivä vuonna 2013 otin puhelun kuoron johtaja Roope Pelolle, joka kertoi minulle, että kuoro harjoitteli aina torstaisin Alhaisten koululla. Roope kutsui minut koelauluun seuraavien harjoitusten yhteyteen. Kun koelaulusta oli sovittu, selasin kuoron nettisivuja lisää. Seuraavalla sivulla olikin kuoron puheenjohtajan yhteystiedot ja siinä tieto, että ota yhteyttä, jos haluat kuoroon. Ajattelin, että olin tehnyt isonkin virheen.
Ennen koelaulua minua jännitti tosi paljon. Torstaina 19.9.2013 pyöräilin Alhaisten koululle etuajassa koelaulua varten. Kuorolaisia oli jo paikalla ja minut jätettiin kaksin kuoronjohtajan kanssa. Se oli äkkiä ohitse ja minut oli hyväksytty kuoroon. Äänialakseni selvisi tenori, kuten moni oli ennestäänkin jo arvaillut. Kaikki toivottivat minut tervetulleeksi. Useampi kätteli. Tuntui, että olin hyväksytty kuoron jäsen välittömästi. Myöhemmin syksyllä sain kuulla olevani hyvässä seurassa.


Syksyllä 2013 harjoittelimme joulukonserttia varten, sekä Salossa soi- kappaletta. Kolme viikkoa ennen joulukonserttia tenorien äänenvalvojana toiminut Heimo kyseli, haluanko osallistua joulukonserttiin. Kyselin, mitä siihen vaaditaan. Kuulin, että kappaleet on osattava ulkoa ja ilmoitin, että voin kyllä yrittää sitä. Seuraavissa harjoituksissa osasin kappaleet ulkoa ja sain luvan osallistua ensimmäiseen konserttiini. Ensimmäisessä konsertissa 23.11.2013 jännitin niin paljon, että vasen jalkani puutui kuorokorokkeella seisoessani. Yritin sitä ravistella lavalta pois kävellessäni. Tuota tunnetta ei voita mikään. Laulamisessa parasta on mielestäni se, kun pääsee esiintymään ja näkee yleisön reaktiot ja aistii tunnelman, jota on itse omalla osaltaan luomassa. Aina uuden ohjelmiston alkaessa olen tosi innoissani. Monesti minulle käy niin, että opin kappaleet nopeasti ulkoa. Kappaleiden opettelussa minua innostaa nimenomaan se, että pääsee harjoittelun jälkeen esiintymään.


Syksyn 2013 jälkeen olen ollut mukana kaikissa Salon Viihdelaulajien konserteissa, lukuun ottamatta kevään 2017 konsertteja. Olen päässyt esiintymään myös pikkukuoron jäsenenenä. Vielä syksyllä 2014 kuoron 50 vuotiskonserttiin valmistautuessani jännitin sitä, hyväksytäänkö laulusuoritukseni. Toisinaan sain vielä kuulla äänenvalvojalta, jos lauloin väärin. Sitten sekin jäi. Nykyisin kuorolaulu menee omalla painollaan ja esiintymisetkään eivät jännitä, kuten aluksi. Kuoronjohtajan äänenkäyttötekniikat ovat antaneet motivaatiota kehittää laulutaitoaan lisää ja on ollut ilo huomata, ettei kaikki laulamisessa ole itsestäänselvää.
Kuoro on tarjonnut minulle muutakin kuin huippuhetkiä. Se on tarjonnut yhteiseloa, antanut mahdollisuuden tehdä itsensä hyödylliseksi kuoron erilaisissa tehtävissä. Syksyllä 2014 minua pyydettiin kuoron hallitukseen ja 2015 toimin kuoron rahastonhoitajana. Alusta asti minua kiinnosti myös kuoron toiminta ryhmänä. Minkälaisia tekijöitä, suhteita ja kulttuurialan osaajia sieltä löytyykään. Minkälaista vuorovaikutusta ryhmän sisällä on. Miten kuoro kiinnittyy salolaiseen kulttuuriin ja sen tekijöihin. Eniten itseäni lopulta kiinnosti laulamisen lisäksi kuoron näkyvyys ja perustin kuoron facebook-sivut syksyllä 2014 ennen 50-vuotiskonserttia. Näkyvyyden lisäksi minua kiinnostaa kuoron tulevaisuus. Millainen se tulee olemaankaan?
Itseni osalta se tarkoittaa paljon opeteltavia lauluja, joita muut kuorolaiset ovat laulaneet historiansa aikana. Minun viisivuotiskauteni tulee täyteen vasta syksyllä.


Millainen minun kuorolaulajan päivä sitten on?


Minulla on kuorolaulajan päivä joka viikonpäivä, vaikka harjoitukset ovat vain torstaisin. Herään jokaiseen aamuun jonkun kappaleen kanssa. Yleensä ne ovat parhaillaan harjoiteltavista lauluista. Sillä ei ole merkitystä, onko kuoroharjoituksia vai ei. Joskus tuntuu siltä, että mieleni harjoittelee yötä päivää lauluja. Joskus joku laulun epäselvä kohta ponnahtaa mielen syvemmistä kerroksista tietoisuuteen ja silloin saan ystäväkseni korvamadon. Korvamatokohta on aina pakko tarkistaa pianolla tai nuoteista, jos sanoissa tai omassa stemmassa on epäselvyyttä. Tällä viikolla esimerkiksi olen joka päivä herännyt jonkun joululaulun kanssa, koska meillä on levytys tulevana viikonloppuna. Laulujen lisäksi näen unia kuorolaisista ja kuoron tapahtumista.


Kuorolaulaja miettii myös, millainen olo kehossa on. Tuntuuko laulaminen tänään vaikealta, helpolta vai suorastaan odotuttavan hauskalta… Joka ilta huuhtelen nenäni suolavedellä, jotta pystyn ennaltaehkäisemään nielutulehduksia tai vastaavia. Haluan ääneni olevan aina hyvässä kunnossa. Kuorolaulajan persoona miettii myös, minä päivänä kannattaa käydä salilla, koska tehty treeni vaikuttaa äänenmuodostukseen. Liian kireillä lihaksilla on vaikea olla rento laulaja ja käyttää kuorohengitystä. Mielestäni itselleni sopiva paras äänenavaaja on lyhytkestoinen hengästyttävä liikunta juuri ennen laulamista.
Vaikka viikottaisia kuoroharjoituksia odottaakin innoissaan- niin siitä huolimatta ne ovat aina liian nopeasti ohitse. Lopuksi jää aina haikea olo, eikä se mene pois vaikka kotona tekisi mitä kivaa kuoroillan jälkeen. Tyhjä olo on konserttien jälkeen vieläkin suurempi. En varmaan koskaan opi olemaan sen kanssa sinut.

Tietosuojahuomio

Tämä sivusto käyttää keksejä tallentaakseen sivustoon liittyvää tietoa koneellesi.

Hyväksytkö tämän?