Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Arkihuolesi kaikki heitä..

Julkaistu 08.10.2017

Laulaminen kuorossa tarjoaa minulle tilaisuuden unohtaa arkihuolet ja työasiat kerran viikossa kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Esiintyminen ja varsinkin eturivissä laulaminen antavat varmuutta muuhunkin esiintymiseen, esimerkiksi työelämässä.

Aloitin Salon Viihdelaulajissa elokuussa vuonna 2004. Minua vähän mietitytti, että mihin porukkaan oikein liityin kun muutama kuorolainen tuli harjoituksiin tonttulakki päässä. No, tämä johtuikin siitä, että harjoittelimme joululevylle tulevia lauluja.

Toimin muutama vuosi sitten kuoron hallituksessa ensin sihteerinä ja sitten puheenjohtajana, ja taas sihteerinä. Aikaa kului iltaisin paljon tietokoneen äärellä pöytäkirjojen ym. parissa. Nyt kun olen saanut "huilata" noista hommista, osaan arvostaa sitä että saan tulla harjoituksiin ilman että täytyy kantaa huolta siitä mitä milloinkin lauletaan ja mitä konserttijärjestelyjä vielä tarvitsee tehdä. Saan vain laulaa !

Siirtyminen kakkossopraanosta ykkössopraanoksi, eli korkeimpien äänten pariin, on tuonut laulamiseen uutta haastetta ja siinä minua on auttanut kuoronjohtajamme Roopen opit laulutunneilta.

Laulaminen on kuulunut lapsuudesta saakka jokapäiväiseen elämään. Karjalasta perheineen evakkoon lähtenyt Olli-ukkini soitti päivittäin urkuharmonia ilman nuotteja, korvakuulolta, ja lauloi. Perheeni asui samassa talossa ukin ja Ida-mummin kanssa ja varhaiskasvatukseni hoitui ensimmäisinä vuosinani siinä arjessa heidän kanssaan.

Viikonloppuisin ja koulujen loma-aikoina kyläilemän tuli usein äitini sisaruksia ja serkkujani, ja silloin laulettiin yhdessä, urkuharmonin polkimissa oli välillä myös jompi kumpi kanttori-enoistani. Laulettiin virsiä tai muita hengellisiä lauluja. Enoja,

tätejä ja serkkuja riitti; äitini on 12-lapsisen sisarusparven nuorin, serkkuja minulla on äidin puolelta vähän vajaa kolmekymmentä.

1980-luvulla lauloin Perniön yläasteen ja lukion kuorossa. Muistan, että meillä oli konsertti jossa lauloimme pelkästään Juice Leskisen biisejä. Kuorolaulaminen alkoi taas kiinnostaa kun hoidin nuorempaa tytärtäni kotona ja kaipasin jotain uutta harrastusta vain itselleni.

Kuoromme tavaramerkkinä on aina ollut, että esiinnymme ilman nuotteja. Oletko nähnyt miltä se näyttää, kun emme vilkuile kansioita?

Laulun sanojen pänttääminen on harrastuksen varjopuoli, se myönnettäköön. Onneksi olen keksinyt siihen avuksi toisen, myös ikävän oheistoiminnon: silittämisen. Homma toimii siten, että hyvissä ajoin ennen keikkaa tai konserttia pidättäydyn silittämisestä (tämä ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia), ja silitettävien pino kasvaa. Sitten kun on ihan pakko, otan silitysvehkeet esiin ja nuotit biisien esitysjärjestyksessä kodinhoitohuoneen pöydälle. Silittämisen lomassa laulan biisit nuotteja katsomatta ja tarvittaessa päntätään unohtuneita kohtia. Jatkan tätä kunnes pärjään kokonaan ilman nuotteja, ja olen valmis viimeistään siinä kohtaa kun silitän viimeistä vaatetta.

Tämä tekstikin syntyi osittain äsken kun silitin, koska tulevan keikan biisejä on melko vähän ja silitettävienpino puolestaan oli korkea.

Tietosuojahuomio

Tämä sivusto käyttää keksejä tallentaakseen sivustoon liittyvää tietoa koneellesi.

Hyväksytkö tämän?