Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Elämänmittainen punainen lanka

Julkaistu 01.11.2017

Eipä osannut aikanaan nuori opiskelijatyttönen Eija ennustaa, mikä merkitys kaikilla hänen vapaa-ajan valinnoillaan tulisi olemaan elämän pitkässä punaisessa langassa.

Eija oli 70-luvun osakunta-aktiivi. Se tarkoitti osallistumista yhdessä tulevan siipan ja kavereiden kanssa mallas-iltamien eli maltamien ohjelman suunnitteluun ja toteutukseen ja laulukeikkoihin agit prop- ja etnohengessä aina Bottaa myöten Helsingissä. Se tarkoitti speksien ideointia ja esiintymistä niissä. Kivaa, yhteisöllistä ja makeaa korviketta gradun teolle.  1980-luvun taitteessa TYY:n ilmoitustaululla oli avoin kutsu kokoontua perustamaan ylioppilaskunnan kuoroa. Eija oli paikalla kuten myös pari-kolme muuta. Se siitä sitten. Aika oli kypsä sille kuorolle vasta 1987 mutta Suomelat olivat siirtyneet jo muualle.

Eijan opiskeluaikoina alkanut steppitanssiharrastus jatkui 80-luvulla intensiivisenä. Hän treenasi ja esiintyi Turussa ja opetti Salossa. Tunteja kertyi parhaimmillaan toistakymmentä viikossa. Osakunnassa puraissut teatterikärpänen ei hellittänyt ja Eija kouluttautui ilmaisun saralla draamapedagogiksi. Sellaisilla eväillä jaksoi viilettää läpi lapsiperheen ruuhkavuosien ja työelämän haasteiden. Tuo nuori äiti olin minä.

Yhdeksänkymmenluku tarjosi musiikillista nautintoa, monella saralla. Kävimme perheenä Viihdelaulajien konserteissa, joista mieleen ovat jääneet metrien mittaiset isänpäiväkakut. Kollegani Johanna lauloi tuolloin sopraanoissa ja pyysi minua ja tenorisiippaani mukaan toimintaan. Otimme innolla haasteen vastaan, varsinkin kun perheen juniori oli juuri aloittanut sellonsoiton musiikkiopistossa. Tuli sellainen olo, että meillä juuri musiikki saa yhdistää perheen voimia. Esikoinen pyöriskeli teatterilla. Jatkoin samaan aikaan itsekin teatteri- ja tanssijuttuja ja tein koreografiaa paitsi näytelmiin, myös erääseen kuoron konserttiin. Steppioppilaani altto-Ritvan kanssa panimme kannoilla koreasti eräässä musikaalikappaleessa kuoron konsertissa.

Millennium puhalsi tullessaan uudet tuulet kuoron kehityshistoriaan. Aloitin Matti-johtajan alaisuudessa. Hän oli jämpti mies, eikä mitään puolivalmista päästetty julkisuuteen. Kerroimme lauluillamme tarinoita, mutta painopiste tuntui ainakin minusta olevan hyvässä ja puhtaassa suorituksessa, ei niinkään viihteellisyydessä. Pitkä kuoronkuuntelusessio saattoi joistakin kuulijoista olla puuduttavaa.

Matti luovutti valtikkansa Johannalle, joka jatkoi puhtauden vaalimista ja halusi mukaan esityksiin myös koreografioita ynnä muita keventäviä elementtejä. Laulujen välillä oli tekstejä, ääniryhmät vaihtelivat paikkoja ja kokoonpanoja. Kokonaisesitys keveni katsojaystävällisemmäksi. Osallistuin aktiivisesti esitysten suunnitteluun ja ohjaamiseen. Se oli kivaa aikaa ja oma näkemykseni kuoroesityksen toivotusta luonteesta vahvistui.

Yhteistyö erilaisten porukoiden kanssa on ollut kuoroesiintymisen suola. Milloin on laulettu kimpassa muiden kuorojen kanssa, milloin meitä on säestänyt opiskelijoiden bändi. Olemme tehneet yhteisesityksiä teatterin ja tanssin saralla, osallistuneet ulkomaanmatkoihin ja kilpailuihin. Koskaan ei ole ollut tylsää eikä tunnetta yksin puurtamisesta.  Roopen nykyinen johtajuus on tuonut painopisteemme tähän päivään, ajan henkeen. Olemme viihteellisiä ja ajan hermolla. Flashmobbaamme, treenaamme stemmoja tarvittaessa äänitiedostojen avulla, esityksemme taustalla voi olla digitaalista maisemaa. Saan olla mukana suunnittelemassa ja ohjaamassa. Silti perusasiat ovat samat kuin Matin ja Johannan aikakausilla: puhtaudesta pidämme kiinni ja nuotittomuudesta lavalla emme luovu. Olkaamme siis edelleen Salon Viihdelaulajat!

Tietosuojahuomio

Tämä sivusto käyttää keksejä tallentaakseen sivustoon liittyvää tietoa koneellesi.

Hyväksytkö tämän?