Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Irti arjesta ja sen yläpuolelle

Julkaistu 02.08.2017

Miten ihmeessä ne Waterloon kertsin sanat nyt menivätkään… tuliko ensin se ”knowing my fate is to be with you” vai se ”finally facing my Waterloo”… Ennen kuoron esiintymistä on pakko kerrata omat laiskanläksyt, eli ne kohdat kappaleista, joita ei vieläkään ole oppinut ulkoa, vaikka esitykseen on enää muutama päivä. Auto on hyvä paikka treenata. Siellä saa vetää korkealta ja kovaa, ja tarvittaessa väärinkin – kukaan ei ole kuulemassa. Ei häiriinny lapsi, mies eikä kissa.

 

Kuin ihmeen kaupalla sanat kuitenkin saa uppoamaan päähänsä yleensä juuri ja juuri ennen h-hetkeä eli konserttia. Salon Viihdelaulajissa laulamme aina ilman nuotteja, ja se on yksi tavaramerkkimme. Siksi sanat on opittava. Mutta vaikka sanat osaisikin, silti esiintyminen kummasti aina jännittää. Ja jännitys on kieltämättä melkoinen, kun edessä on keikka esimerkiksi Salon iltatorilla. Mutta kun jännityksestään selviää, se palkitsee. Ja onhan aika mieletöntä päästä esiintymään iltatoriyleisön kokoluokkaa olevan ihmisjoukon eteen. Salon Viihdelaulajiin kuuluminen antaa sellaiseenkin mahdollisuuden. Tällä viikolla lavalle nousee Salon Viihdelaulajat, viikon päästä samalla lavalla esiintyy Egotrippi ja kahden viikon päästä Katri Helena.

 

Kuorolaulamisen hienoimpia puolia on mielestäni se, että se tarjoaa mahdollisuuden nauttia esiintymisestä ilman yksin esiintymisen paineita. Kuorolaisenkin täytyy tietysti osata sanansa ja stemmansa, eikä hän saa tukeutua vieruskaverin osaamiseen. Mutta silti mukana on aina ryhmän tuki. Ryhmään kuuluminen antaa rohkeutta.

 

Minä olen aina nauttinut laulamisesta, ja ensimmäisen kerran pääsin tutustumaan kuorolauluun ala-asteella. Koulussamme oli aktiivinen musiikinopettaja, Perttelin Kaivolan koulun tarmokas Marjatta Vogt, jonka johdolla kuoromme esiintyi. Pääsin laulamaan musikaalisävelmiä ja esiintymään musiikkinäytelmissä.  Se tuntui hienolta. Tämän kokemuksen innoittamana olin myös yläasteella ja lukiossa mukana koulun kuorossa.

 

Aikuisena liityin ensimmäistä kertaa kuoroon opiskelukaupungissani Kouvolassa. Menin mukaan Jarmo Kukkosen johtamaan sekakuoroon Kouvolan Lauluun. Kukkonen johti kuoroa vahvasti ja persoonallisesti. Hän teki kaikki kuorosovitukset itse, sävelsikin. Konsertit eivät olleet ”pelkkää” kuorolaulua, vaan elämyksiä. Oli hienoa olla mukana esimerkiksi konsertissa, jossa lauloimme Oscar-palkittuja elokuvasävelmiä Oscar-gaalan tunnelmaa henkivät puvut päällämme. Yhteistyössä olivat mukana paikalliset kilpatanssin harrastajat, ja joissakin kappaleissa lavan edessä nähtiin myös taidokkaita tanssiesityksiä.

 

Ehdin laulaa Kouvolan Laulun alttorivistössä viitisen vuotta, jonka jälkeen kohtalo kuljetti minut takaisin kotiseudulleni Saloon. Kokemus viihdekuorossa laulamisesta oli ollut niin hieno, että halusin jatkaa harrastusta. Niinpä hakeuduin Salon Viihdelaulajien harjoituksiin, selvisin Johanna Kotilaisen vetämästä laulukokeesta ja pääsin mukaan ”alttosiskoihin”. Nyt olen laulanut Salon Viihdelaulajissa jo yli 10 vuotta. Kyseessä on ainut säännöllinen harrastukseni, sillä työaikani ovat niin epäsäännölliset, että minun on vaikea sitoutua kalenteriin ja kelloon sidottuihin harrastuksiin. Kuoroharrastuksesta olen kuitenkin halunnut pitää kiinni. Se nostaa hetkeksi arjesta irti, usein jopa sen yläpuolelle. Olen Viihdelaulaja, ja ylpeä siitä.

 

Talvikki Salin

Tietosuojahuomio

Tämä sivusto käyttää keksejä tallentaakseen sivustoon liittyvää tietoa koneellesi.

Hyväksytkö tämän?