Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

OHJELMISTOPOLITIIKKAA

Julkaistu 08.10.2018

Wikipedian mukaan sana politiikka tulee antiikin kreikan kielen sanasta politikos. Se on tarkoittanut ’kansalaisia koskevaa’ eli käytännössä toisiin ihmisiin vaikuttamista maailmanlaajuisesti, kansallisesti tai yksilöllisesti. Voiko siis kuoromme ohjelmistopolitiikka olla globaalia, kansallista tai yksilöllistä vaikuttamista? Kyllä se minusta voi olla. Muutamin esimerkein pyrin kuvaamaan oman kokemukseni kuoron ohjelmistopolittikan vaikutuksista.

Globaali ohjelmisto

Kuorolla on yli viidenkymmenen toimintavuotensa aikana ollut kontakteja ulkolaisiin kuoroihin ja yhteistyökumppaneihin. Kun olemme olleet matkalla maailmalla tai meille on tullut vieraita maailmalta, niin ohjelmistoon on sisällytetty aina jotain suomalaista. Kansanlauluja, ikivihreitä iskelmiä ja uudempaa viihdemusiikkia sekä tietysti vieraillemme ja kuulijakunnallemme tuttuja kansainvälisiä kappaleita. Emme ole unohtaneet kohdemaan omaa musiikkiakaan. Kuorossamme johtajat ovat aina pitäneet tärkeänä kansainvälistä kulttuurivaihtoa.

 

Kansallinen ohjelmisto

Runsas kymmenen vuotta sitten kuoro halusi laajentaa kuulijakuntansa ”ikähaitaria”. Tällöin se tarkoitti myös ohjelmiston nuorennusleikkausta. Kuoron halutessa esittää uutta iskelmämusiikkia, on tilattava sovitukset kuoromusiikin taitajilta. Meitä tässä työssä ovat auttaneet entinen kuoronjohtajamme Johanna Kotilainen ja säestäjämme Juha Vuoristo. Ilman heidän panostaan tuskin olisimme saaneet ohjelmistoomme 2000-luvun kotimaisia iskelmiä siinä määrin kuin niitä meillä nyt on. Kuoron arkistoista löytyy tuotesaralla ’ikivihreät iskelmät’ kuorosovituksia mm. sellaisilta tunnetuilta sovittajilta kuin Ilkka Kuusisto, Eino Virtanen ja Seppo Hovi. Paikallisista sovittajista Johannan ja Juhan lisäksi on ilman muuta mainittava kuoron alkuaikojen ohjelmiston sovittajat Ralf Säde ja Unto Elomaa.

 

Yksilöllinen ohjelmisto

Jos jokainen kuorolainen saisi valita konsertin ohjelmiston, muodostuisi siitä varmasti kolmekymmentä erilaista konserttiversiota. Siksipä kuorossa toimii nykyään laulajista vuosittain koottava ohjelmatoimikunta. Osallistumalla vuorollaan toimikuntaan pääsee jokainen laulaja vaikuttamaan kuoron ohjelmistoon. Toki ilman ohjelmatoimikunnan nimettyä jäsenyyttäkin voi tuoda ideoitaan esille konserttien teemoista ja mieluisista lauluista. Vitsinä kuorossamme kulkee myös se, että meillä lähes jokaisella on myös se ns. ”kuorosta eroamisbiisi”. Sama laulu voi olla siis toisen laulajan lempilaulu ja toisen ”erobiisi”. Kuorossa laulaminen onkin kompromissien tekoa ohjelmiston suhteen.

Yhtälailla yleisömme mieltyy joihinkin lauluihin enemmän kuin toisiin. Tämä meidän on otettava huomioon miettiessämme kuoromme ohjelmistoa. Koitamme tavoittaa laulullamme kaikki ikäluokat vauvasta vaariin - ainakin aika-ajoittain.

 

 

Teemakonsertit

 Viime vuosina Salon Viihdelaulajat ovat pitäneet ns. teemakonsertteja. Kuoron arkistosta löytyy valmiita sovituksia lastenlauluista, joululauluista, kirkkomusiikista, kansanlauluista, kotimaisista ja ulkolaisista ikivihreistä, musikaaleista jne. Myös parin kuukauden päästä 18.11.2018 klo 15:00 toteutamme teemakonsertin, kun järjestämme yhdessä salolaisen puhallinorkesterin Piazza brassin kanssa Ralf Säteen tuotantoon perustuvan konsertin samalla viikolla, kun Säteen syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Konsertti on juonnettu ja siinä kerrotaan tarinoita Säteen vaikutuksesta salolaiseen musiikkielämään.

 

Ohjelmatoimikuntamme katse on kuitenkin samanaikaisesti jo vuoden 2019 syksyssä ja sen teemassa – elokuvamusiikissa. Jos vaan sovitukset saadaan hankittua niin musiikkia kuullaan piirretyistä Bondiin.

 

Nähdään keikoilla ja konserteissa!

 

Tietosuojahuomio

Tämä sivusto käyttää keksejä tallentaakseen sivustoon liittyvää tietoa koneellesi.

Hyväksytkö tämän?